Näyttöön perustuva hoiva-asuminen – mitä se on?


Ihmiskeskeisyys, elämänlaadun päämäärä ja tarvelähtöisyys ovat muistisairaiden ihmisten hoidon, tukemisen ja palvelujen kolme ydinkäsitettä. Hoiva-asumisen asukkaista 80%:lla on etenevä muistisairaus. Hoiva-asumisen sisällöllisen toiminnan tulee pohjata edellä mainittuun kolmeen ydinkäsitteeseen, joita lyhyesti avaan tässä kirjoituksessa. Näiden ydinkäsitteiden toteutuminen hoiva-asumisessa tuottaa näyttöön perustuvaa, vaikuttavaa hoitoa ja tukemista.

Ihmiskeskeisyys kohtaamisen ja hoidon ydinarvona

Brittiläinen professori Tom Kitwood nosti ihmiskeskeisyyden muistisairaiden ihmisten hoidon ydinarvoksi noin 30 vuotta sitten. Hän halusi painottaa, että ihminen, jolla on muistisairaus, ei ole diagnoosi vaan ensisijaisesti ihminen. Ihmiskeskeisyys on ydinarvo muun muassa Hollannin ja Britannian hoitojärjestelmissä. Käytännön tilanteissa se tarkoittaa, että ammattilaisena menen ensisijaisesti kohtaamaan ihmisen toisena aikuisena ihmisenä. Tukemisen keskiössä on ihminen, jolla on voimavaroja, kykyjä ja itsemääräämisen mahdollisuuksia pitkälle edenneestä muistisairaudestakin huolimatta. Perinteinen hoitaminen suoritteineen on taka-alalla eikä kohtaamisen ydin. Tietoisesti pyrin vastavuoroiseen kohtaamiseen. Kyse on kahden asiantuntijan kohtaaminen, jossa molemmat ovat antajina ja saajina. Muistisairaan ihmisen kokemus antamisesta tukee hänen itsetuntoaan, omanarvontunnettaan ja itsemääräämistä. Ihmiskeskeinen kohtaaminen mahdollistaa yhteyden rakentumisen. Se myös ennalta ehkäisee haasteellisen tilanteen syntymistä. Muistisairas ihminen ei koe olevansa sairas, hoidettava, uhattuna tai alisteisessa suhteessa.

Elämänlaatu työn päämääränä

Elämänlaatu on subjektiivinen kokemus. Ihmiskeskeisessä työskentelyssä ammattilainen on kiinnostunut tästä ainutlaatuisesta ihmisestä ja haluaa tukea hänen hyvää elämäänsä. Esimerkiksi hoiva-asumisessa työn päämäärän tulee olla siellä olevien ihmisten mahdollisimman hyvä elämänlaatu. Tässä ajattelussa pääkiinnostus ei ole hoidon laadussa, joka pohjaa hoitaja- ja järjestelmäkeskeiseen ajatteluun. Työn mielekkyys kasvaa, kun tiimin ammattilaisilla on yhteinen missio, päämäärä, joka ohjaa kaikkea arjen työtä. Päämäärätietoinen työskentely tukee ammatillista identiteettiä. Esimerkiksi omaisen kanssa käytäviä keskusteluja ohjaa kysymys, kuinka yhdessä edistämme tämän ihmisen elämänlaatua? Onko omaisen vaatima liikkumisen rajoittaminen kyseisen ihmisen hyvän elämän kannalta oikea ratkaisu?

Tarvelähtöinen hoito ja tukeminen

Muistisairaiden ihmisten tarpeista lähtevästä hoidosta käytetään kirjallisuudessa tarvelähtöisen hoidon käsitettä. Tämän käsitteen sisältämä ihmiskeskeinen arvo poikkeaa hoidon ja palvelujen tarpeen määrittelystä, joka on järjestelmäkeskeinen käsite. Tarvelähtöinen hoito muun muassa vähentää haasteellista käyttäytymistä (nk käytösoireita) ja psyykenlääkkeiden käyttöä sekä pidentää laadukasta kotona asumista.

Tutkimuskirjallisuuden pohjalta tiedetään, että elämänlaatu on sidoksissa siihen, kuinka muistisairaan ihmisen psykososiaalisiin tarpeisiin vastataan. Kiinnostus muistisairaaseen ihmiseen ja yhteistyötaidot omaisten kanssa auttavat tunnistamaan kyseisen ihmisen inhimillisiä tarpeita. Kokonaisvaltainen tukeminen ja hoito tarkoittavat niin fyysisiin kuin psykososiaalisiin perustarpeisiin vastaamista tavoitteellisesti 24/ 7 – periaatteella. Kognitiivisesti hauras ihminen tarvitsee psyykkistä tukea, joka vahvistaa identiteettiä sekä turvallisuuden ja olemassa olon kokemuksia. Hän tarvitsee ymmärtävän ammattilaisen, joka mahdollistaa itsemääräämisen kykyä sen eri osa-alueilla. Hän tarvitsee ammattilaisia, jotka tunnistavat fyysiset vaivat ja osaavat hoitaa niitä. Hän tarvitsee asianmukaisen lääketieteellisen hoidon mukaan lukien muistisairauden oikean diagnosoinnin.

Lopuksi

Muistisairaat ihmiset ovat erittäin haavoittuva ihmisryhmä, joka harvoin enää hoiva-asumiseen päädyttyään kykenee huolehtimaan omista hyvinvoinnin tarpeistaan ja käyttämään puolustusmekanismeja uhkaaviksi kokemissaan tilanteissa. Tutkimuskirjallisuus osoittaa, että suomalainen hoiva-asuminen tarvitsee sisällöllistä kehittymistä. Kyse on syvällisen tiedon kehittymisestä ja ymmärryksen lisääntymisestä sekä siitä, kuinka tutkimustieto siirtyy arjen sisältöihin. Jatkamme tämän pohdintaa maaliskuun toisessa blogissa.

 

Ulla Eloniemi-Sulkava

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *