Asiakas- ja potilaslain säätäminen on eduskunnan kunnia-asia 1


Henna Nikumaa ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen kirjoittivat HS:n Vieraskynässä 3.1. Vanhusten oikeuksien priorisoinnista. Nikumaa ja Mäki-Petäjä-Leinonen kirjoittivat, että muistisairaiden vapautta rajoitetaan perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti, kun asiaa ei saada kuntoon lainsäädännöllä. Vaikka vanhustenhuollon käytännöt ovat perustuslain vastaisia, lain säätäminen on jäänyt jälleen eduskunnan vaihtumisen alle.

Lainvalmistelu keskeytyi syksyllä 2018, kun Sosiaali- ja terveysministeriö päätti, ettei se esitä uutta asiakas- ja potilaslakia eduskunnalle. Lykkääntymisen syyksi ministeriö ilmoitetti mm. kriittisen palautteen lakiehdotuksesta.

Lain säätämisessä on kiistatta kyse vaikeasti ratkaistavissa olevista ihmisarvoon ja oikeusturvaan liittyvistä eettis-juridisista kysymyksistä. Kuitenkin, lain säätämättä jättäminen siirtää vastuun ihmisoikeuksien toteutumisesta ja oikeusturvasta muistityötä tekevän henkilöstön vastuulle.

Muistityötä tekevät ammattilaiset joutuvat tekemään perustuslaillisia tulkintaratkaisuja ilman lainsäädännön tukea. Korostan, että muistityötä tekevät ammattilaiset joutuvat tekemään juridisia tulkintaratkaisuja tilanteissa, jotka ovat olleet liian vaikeita ratkaistavaksi juristien lainvalmistelussa!

Käytännössä muistityötä tekevät ammattilaiset joutuvat tekemään ratkaisuja kahden ääripään: itsemääräämisoikeuden tukemisen ja heitteillejätön välillä. Tulkintaratkaisun kohteena voi olla tilanne, jossa arvioidaan, milloin tehostetussa palveluasumisessa asuvan ihmisen itsemääräämistä rajoittava toimenpide, kuten ulko-ovien lukitseminen on ihmiselle aidosti välttämätön, hänen elämäänsä suojaava ratkaisu ja milloin ratkaisu on perustuslainvastaisesti rajoittava.

Lainsäädännön puutteesta johtuva tilanne on kestämätön sekä muistityötä tekevien ammattilaisten että muistisairauden kanssa elävien ihmisten näkökulmasta.

Olen samaa mieltä Henna Nikumaan ja Anna Mäki-Petäjä-Leinosen kanssa siitä, että uutta lainsäädäntöä kaivataan etenkin muistisairaiden ihmisten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi ja vanhustenhuollon hoitokulttuuriin liittyvien toimintatapojen muuttamiseksi.

Uuden asiakas- ja potilaslain säätäminen on mielestäni pian valittavan eduskunnan kunnia-asia. Mielelläni äänestän eduskuntaan edustajan, joka ottaa tämän asian ajaakseen.

Vesa Anttila
kouluttaja, AmiaAkatemia
itsemääräämisen juridiikkaan erikoistunut lakimies

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Asiakas- ja potilaslain säätäminen on eduskunnan kunnia-asia

  • seija koponen

    Ammattilaisten jaksaminen on kovilla ja omaisten kokema epävarmuus ja koettu syyllisyys vie voimia. Kaikki kuitenkin ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että muistisairaat tulee ottaa päätöksenteossa mukaan niiltä osin kun se on mahdollista, siis on varmistettava, että päätetävä asia on oikein ymmärretty. Rajan veto on vaikea, jos ei ole mitään, mihin nojata. Hankala asia on koko ajan esillä ja tuo kiistoja myös perheyhteisöjen sisällä varsinkin jos yhteistä linjaa ei löydy. Eläkeläisenä nyt kuulen monenlaista. Työelämässäni jouduin sellaiseenkin tilanteeseen, että yhteinen sopimus muistisairaan äidin hoidosta kuoleman lähestyessä sopi kolmelle tyttärelle, kunnes neljäs ilmestyi ja tilasi ambulanssin kuolevan äidin siirtämiseksi sairaalan päivystykseen verhojen taakse pritsille, tipat laitettiin ja niin meni pari päivää aluesairaalassa tajuttomana, kuolema kohtasi. Saimme vastata valviralle tehtyyn valitukseen ja minua tytär kävi miehensä kanssa peloittelemassa, että tuomioistuimessa tavataan. Sattumalta silloin oli myös säästösyistä yhden osaston sulkeminen kuukauden ajaksi ja omasta ehdotuksestani osastomme potilaat oli paremmin siirrettävissä kolmeen muuhun osastoon. Lehteen tuli tämän tyttären kirjoitus, että osastomme suljetaan, kun siellä kaikki potilaat tapetaan. No aikanaan tuli helpottava vastaus, mutta valittaja hyökkäsi sitten valviran kimppuun ja halusi käynnistää uudelleen. Se onneksi päättyi muutaman kirjelmän jälkeen. Kokemuksesta kerron, että valtava työmäärä piti panna tähän paperisotaan ja jouduin keräämään myös tiedot hoitopaikasta, josta pitkälle muistisairas tuli meille loppuhoitoon. Olisi myös hyvä varmistaa, että kaikki omaiset käsittävät ja ovat mukana päätöksenteossa.
    Oman äitini hoitokokouksessa oli mukana me viisi lasta, isä ja äiti( joka ei hyvin kuullut, kun osastolla oli kuuloke rikkoutunut) Kuitenkin kaikki teimme myös, että äiti sai sanoa oman mielipiteensä. Hän halusi , että isästä pidetään huoli ja äitimme oli pitkälle edenneessä vaiheessa ja isämme teräväjärkinen. Meillä lapsilla oli kirjallinen yhteinen toive, joka annettiin hoitotiimille, johon kuului osastonhoitaja, oma hoitaja, lääkäri, soshoitaja ja kaupungin sijoitus(sas) työryhmä. Meitä kuultiin ja isäni toive saada siirtyä palveluasumiseen yhdessä vaimonsa kanssa toteutui. Meille esitetty sijoitus, jossa äitini olisi sijoitettu yksin ja isäni olisi jäänyt omaan kotiin tuli torjutuksi.